Kuntakuvataiteilija - kuvataiteen ammattilaiset kuntien kehittäjänä
Period: 5.5.2022 - 16.4.2024
Content:
Tavoitteena on testata kuntakuvataiteilija -malli, missä mallin ydin on
hyödyntää kuntien olemassa olevaa toimintaa kasvukeskusten ulkopuolella, joihin
on hyödyllistä ottaa mukaan kuvataiteen osaamista.
Toisena tavoitteena on kuvataiteilijoiden työmahdollisuuksien laajentaminen
osaksi kunnan eri toimintoja.
Kolmantena tavoitteena on kuvataiteen välittäjäverkoston kehittäminen
valtakunnallisesti ja kohderyhmänä on erityisesti kunnat asiakkaana.
Kunnan ja kuvataiteilijan yhteistyön mallia testataan Satakunnassa
(Kankaanpää), Varsinais-Suomessa (Parainen), Lapissa (Pello, Tornio, Outokairan
Leader, Pohjanmaalla (Vähänkyrön hallintoalue, Kruunupyy, Pietarsaari) ja Etelä-
Karjalassa (Ruokolahti, Parikkala).
Kymmenen kuvataiteilijaa palkataan mukana oleviin ammattikorkeakouluihin
koordinoimaan kokeiluja. Kokeilut toimivat samalla valmistuvien opiskelijoiden
työelämälähtöisinä oppimisympäristöinä. Sisällöt koostuvat mm. seuraavista
teemoista: julkinen taide, taiteilija asiantuntijana, digitalisaatio taiteessa
ja sen välittämisessä.
Kokeiluissa painotetaan matalankynnyksen ja väliaikaisen taiteen
mahdollisuuksia osana kuntien toiminnan kehittämistä. Mallin ytimenä on
hyödyntää mahdollisimman paljon olemassa olevia resursseja muun muassa
maankäytössä, rakentamisessa, opetus- ja varhaiskasvatusalalla.
Focus area: Konst kultur och entreprenörskap
Campus: Jakobstad
Rahoittajat: Undervisnings- och kulturministeriet (UKM), Novia Finances Ltd
Project owner: Sade Kahra
Project manager: Sade Kahra
Yhteystyökummpanit: Satakunnan ammattikorkeakoulu, Lapin ammattikorkeakoulu, Turun ammattikorkeakoulu, LAB-ammattikorkeakoulu, Staden Jakobstad, Kronoby kommun